Runotytttö

Lapsena ja nuorena tyttönä kirjoitin syntymäpäivä ja muihin onnittelukortteihin aina riimitellen . Eräs isänpäivä runokin häilyy muistossa , se meni jotenkin tyyliin: Olet ollut isäni,monen monta vuotta, kasvattanut minua tuskin olet suotta. jne. :o)
Luen mieluusti runoja yhä vain ja saatan pysähtyä niiden kauneuden edessä .
Kun mieheni veli meni naimisiin kirjoitin ( sveitsin saksaksi ) heille elämän neuvo riimin. Riimi sai kunniapaikan hääalbumin etusivulla. :o)
En halua kutsua riimejä oikeastaan runoiksi. Runoissa on aina ajatus , syvä sellainen. Riimejä voi heitellä olalta suoraan ja niiden suurin tarkoitus on sopia yhteen ja nostattaa hymy lukijan huulille.
Pöytälaatikossa pölyttyy pari aitoa runoyritystäkin . Yksi niistä tämä:


-jalkani jäljet hiekassa
jo pian kukaan ei tiedä
että olin olemassa
saa aallot jälkeni viedä-


Tämä Mirkka Rekolan runo
eilen kosketti minua vaikken ole kokenut menetystä lähiaikoina

"Uneen viimeinkin lipua,
vailla ruumiinsa kipua
tunneista loputtomista.

Vaipuisin hiljaa sinne päin,
missä sen pienen vaahteran näin
leikkivän kultaisin lehdin.
Sanoisin: nyt minä ehdin.

Nyt olen tähti,
nyt olen maa.
Tuulessa saamme koskettaa."

-Mirkka Rekola-

Kuvapläjäys

Muistelu haaste

Napsin tämän Marjutin blogista

10 vuotta sitten.
vietimme lapsiperheen elämää täydessä kukassa
5 vuotta sitten
olimme hankkineet koiranpennun ja se oli ihanaa aikaa .
3 vuotta sitten
vietimme murkkuperheen elämää ja kävin Sabinen kanssa Teneriffalla
1 vuosi sitten
olimme turkissa hiihtolomalla
Tänä vuonna
menemme suomeen anopin kanssa ja isäntä jää kotiin
Eilen
oli lomani viimeinen päivä ja laiskottelin
Huomenna
saapuu ystäväni Sabine ( suomal. synt. ) ja tuo kummityttöni ( 4kk ) ilokseni kyläilemään
Ensi vuonna
täyttää jo toinen lapsistamme 18 vuotta....

Magnolia puun silmut

Turpoavat lumesta huolimatta kovaa vauhtia. Lupaan laittaa kuvan kun se kukkii.

Noille keltaisille aikaiskukkijoille etsin nimeä. Kukaan? Keskellä lunta ja parin asteen pakkasta ne nostavat kaupungin puistossa päänsä.

Huhheijaa LUNTA

Lainaan tässä veljen ottamaan kuvaa viime keskiviikolta.( kiitos Matti ja juu EN kysynyt lupaa ;o) ) Kylämme kirkko taka-alalla.
Juuri nyt valkoista tulee taivaalta niin että koiran kanssa lenkkeillessäni oli hupaisaa katsella kaverin loikkimista syvässä hangessa. On aika lämmin , pari astetta plussan puolella.
Isäntä ja 16 v ovat 69 v anopin kanssa etelätirolissa Wolkenstein nimisessä kylässä laskettelulomalla. Eilen aamulla läksivät. Kuopus palaa omalta talvilomaltaa päivää myöhemmin kuin oli sanonut . Eli tänään. Me esikon kanssa ollaan oltu koko eilinen päivä hyvin rauhallisissa merkeissä. Koiruus suorastaan masentui eilen kun lauman johtaja läksi. Tämän aamuinen lumikävely naapurin pikkupoikien kera piristi kummasti. Koiraa ja minuakin.
On sen verran harvinaista tämä lumen määrä meidän korkeuksilla että siitä riittää puheenaihetta pitkään . ;o)
Minusta on kaikista mukavinta katsella säätä sisältä päin ja aionkin olla KOKO loppupäivän sisätiloissa.
Ihanaa sunnuntaita itse kullekin.

Suku on paras

Ihan totta.
Pieninä annoksina nimittäin ;o)
Isoveljeni oli 3:n päivän pikavierailulla tässä ilonamme ja olisimme kyllä pitäneet häntä kauemminkin tykönämme. Viikko seuraavalla kerralla Matti!!!!!
Eilen illalla tapasimme koko lähisukuni täällä. Siihen kuuluu mieheni äiti ja veli. Veljellä on kaksi tytärtä ja vaimo . Meitä on siis vain 10. Anoppi kutsui kaikki lähipizzeriaan illalliselle. Minun veljeni sai keskustella englanniksi lankomieheni kera, lähinnä yhteisestä harrastuksestaan sukeltamisesta. Seuraavaksi lähimmät sukulaiset täällä ovatkin mieheni serkut perheineen. Ihan mukiinmeneviä ihmisiä. Tapaamme vähintään kerran vuodessa. Tänä vuonna on meidän vuoro järjestää äitienpäivä brunssi kaikille. Silloin meitä on 10 aikuista ja noin 13 lasta toivottavasti hyvän sään vallitessa. Serkkujen äiti kuoli nuorehkona syöpään ja meidän lastemme mummi eli grosi on hiukkasen korvikemummona heillekin.
Laitan tähän kuvan eiliseltä kelkkailuretkeltä. Tunnistamisen vaara minimissä ;o)

Tätä voisi vielä tarvita

Tai tätä... ja tuota.
Juu . myönnän!
Kärsin hamsterisyndroomasta.
Minun on hyvin vaikea luopua mistään , varsinkin jos tuote on vielä ihan hyvä.
On ihanaa kun voin antaa lasten pieniksi jääneet vaatteet ja osin kengätkin eteenpäin. Annan mieluusti ja sydämeni pohjasta kaiken muunkin keräämäni krääsän jollekin . Mutta kun on aika heittää tavaraa POIS , SE alkaa. Ikäväkseni meillä on iso talo ja paljon tilaa. Juuri muutama viikko sitten keräsimme auton lavallisen roskaa talosta ja talon ympäriltä. Olin oikein ylpeä itsestäni. Romujen poisto ei vaan näy missään....
Lähiympäristö tietää myös jo aivan liian hyvin että otan vastaan lähes kaiken mitä vielä voisi tarvita. Lahjoituksia satelee.
Ilmeisesti muidenkin on helpompi antaa kuin hävittää.
Eräs ystäväni taasen on oikein erikoistunut pois heittämiseen.
Myönnettävä että heillä on siistiä ja selkeää kotona. Eilen siivoutin nuorilla miehillä vaatekaappinsa. HALOO sieltä tuli vaatetta aikamoiset kasat ja taisipa esikko löytää muutaman kaivatun vaatekappaleenkin kaappinsa sisuksista. AAAH... 2 isoa kassia lähtee tänään kierrätykseen . Niistä tehdään rättejä. Samoin kaksi kassia kenkiä. Alanko pikkuhiljaa paranemaan?
Vakuutan että poikien huoneissa voi nyt hengittää vapaammin.
Neidon kaappi siivottiin jo aikaisemmin. Sieltäkin sain 2 kassillista eteenpäin annettavaa.
Kerran kutsun joko kälyni tai sen poisheittäjä ystäväni meille ISON jätepussin kanssa heilumaan. Heiltä se sujuu.EN aio olla kotona silloin. ;o)