15 v sitten

Edellisenä yönä olin maannut hereillä saatuani juuri kuulla että mieheni ja pian syntyvän kolmannen lapsemme isä olisi seuraavalla viikolla työkomennuksella , pois kotoa. Siinä lojuessani tunsin jalkojen välissä jotain lämmintä. Lapsivesi!! Ai tältäkö se tuntuu, spontaani synnytys , ajattelin vielä sillä vajaa 2 v ja 3 v poikani olivat molemmat syntyneet käynnistyksellä ja kalvot oli puhkaistu sairaalan toimesta. Hissuksiin herättelin mieheni ja anopille joka oli jo valmiusasemissa ollutkin pari päivää soitettiin jotta tulla poikien tykö. Lapsivettä valui tai oikeastaan sitä tuuli aaltoina. Istahdin vielä tyynesti pöydän ääreen ja söin voimia antavan Kiiwi hedelmän sekä juteltiin rauhallisesti tulevasta . Aidosti iloitsin synnytyksestä. Puolen tunnin ajomatka valitsemaani sairaalaan jossa vauva sai olla äidin kanssa 24/24 sujui sekin rauhallisesti, Pyyhe jaljojeni välissä kastui yhä. Kun pääsimme perille ei ollut kiire vieläkään. Mahaa pikkasen nipisteli. Tutkimuspöydälle päästyäni jo lapsiveden väri sai hoitsut kutsumaan paikalle lääkärin. En minä ollut tiennyt ettei se saa olla lähes punaista...enhän ollut nähnyt koko vettä aikaisemmin. Tutkimukset vaikuttivat epävarmaksi muuttuneen synnyttämään tulleen mielessä lähinnä hutkimikseksi ja kun sitten kysyttiin olenko allerginen millekkään nukutuslääkkeelle ja mitä olen syönyt lähiaikoina alkoi aavistus nousta . Viimein joku otti aikaa kertoa minullekin missä mennään.
Istukka oli irtoamaisillaan ja nyt tehtäisiin keisarin leikkaus enää piti päättää millainen nukutus. Kerroin syöneeni kiivi hedelmän ja hoitohenkilökunta päätyi versioon jossa selkäytimeen ruiskutetaan aine joka puuduttaa koko alavaratalon, minä olisin täysin hereillä . Myöhemmin sain tietää että he olivat kuulleet minun sanovan juoneeni VIINIÄ. Se kuulema muutti suunnitelmat täysnarkoosista joka olisi ollut nopeampi toimenpide. Leikkaussalissa oli KYLMÄ ja kotoaan aamu-unilta herätetty kirurgi ei vaikuttanut lempeältä hänkään. Miehelleni annetiin vihreä kaapu ylle ja hän sai olla vieressäni koko ajana. Kuten saman kokeneet tietävät kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Taistelin kyynelten kanssa lähinnä menetetyn synnytyskokemuksen takia. Kun vauva oli maailmassa mieheni sanoi minulle : Jetzt ist ER draussen. Poika siis. TAAS... toisen kerran katsottuaan korjaus: Ei kun se onkin TYTTÖ. Voi sitä ONNEN tunnetta. Olin niin toivonut, tietenkin ennen kaikkea tervettä lasta, mutta tytär... se oli salainen toiveeni ollut jo nuoresta tytöstä asti. Vauva joka oli a i v a n tahnan peitossa ( en nyt muista sen nimeä ) tuotiin pikanäytille minulle onnesta sekaiselle ja isä pääsi kylvettämään TERVETTÄ kolmostaan.
Itse näin että lapsi todella ON tyttö vasta kahden päivän päästä.
Jouduin jäämään osastolle enkä päässyt sinne äiti/lapsi taloon minne olin haaveillut meneväni. Tuolloin vauvat vielä vietiin yöksi vauvalaan että äidit saavat nukkua. PÖH takuulla olisin nukkunut paremmin pieni tuhisijani vierelläni. Toipuminen kesti kauemmin kuin alatiesynnytyksessä ja minulle jäi tunne etten ollut synnyttänyt laisinkaan. Vauva oli "revitty" sisuksistani vain....
Tyttären syntymän onni kuitenkin pehmensi muistot pian enkä varmaan koskaan ole enää ollut AIVAn niin onnellinen kuin silloin kun sain tietää että minulla on TYTÄR. :o)

Jälkikäteen minulle kerrottiin että sekä minä että tyttö olimme olleet vaarassa. Lapsi olisi pian jäänyt liian vähälle hapelle ja minä olisin saattanut vuotaa tyhjiin....