Tänä aamuna tuli mieleeni ettei perjantai tarkoita viikonlopun alkamista läheskään kaikille kanssaihmisille. Ryhdyin miettimään esim. kaupan myyjiä jotka yhä useammin menettävät varmasti kontaktin ystäviinsä koska he ovat töissä silloin kun muilla on vapaata eli aikaa. Se on ikävää. Perhe-elämä kärsinee. Lapsilla kuitenkin on se viikonloppu vielä olemassa. Sunnuntai tuskin tuntuu sunnuntailta jos sen viettää kaupan kassalla tai vaikka sairaalan käytävillä tai vanhainkodissa tai...
Aion hymyillä hyvin ystävällisesti kaupan kassatädille huomenna ,jos menen ostoksille. Pyrin välttelemään viikonloppuja kauppakeskuksissa tai yleensä ihmisten ilmoilla.
Jos joku kysyisi mikä minussa on suomalaisinta niin erakon geenejä kyllä löytyy. Myöskin rakastan hiljaisuutta.
Nyt kun tämä nuoriso alkaa viettää omia viikonloppujaan omalla tavallaan ,tulee äiti-ihmiselle haikea olo. Perhe on minulle niin iso asia. Ja juuri sen takia annan nuorten miesten kokeilla siipiään enää ilmakuoppien kohdalla ohjaillen. Luin joskus tämän lauseen ja se on mielestäni aivan totta :
Lass deine Kinder gehen wenn Du sie nicht verlieren willst.
Anna lastesi mennä ellet halua menettää heitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Minäkin vältän viikonloppuisin kauppoja;) Voi tuon lauseen kun tosiaan muistaisi, siis tuon viimeisen.
Olit kirjoittanut kivan jutun teidän alkumetreistänne miehen kanssa :)
Mun täytyy nyt laittaa tämä suosikkeihin , kun hävitin osoitteen jo kertaalleen ;)
Mukavaa perjantaita :)
Näinhän se on. Jotenkin itse kun on elänyt niin suojatun lapsuuden, äiti kotiäitinä ja kaikki vapaat oli oikeasti vapaata. Aina lämmin ruoka ja joku kotona odottamassa koulun jälkeen. Näillä omilla lapsuuden eväillä on kyllä huomattavan huono omatunto siitä, että oma lapsi joutuu olemaan hoidossa, eikä poitsu saa viettää lapsuuttaan kuten minä pienenä. Vaikka onhan sitä leipääkin pöytään saatava, sitä ei käy kieltäminen.
Huono omatunto on yksi äitiyden mukana tulleista pakollisista tunteista.:D
Sanos muuta. Hyvä kirjoitus, itselle tuttua "toiselta puolelta" eli kun on joka päivä töissä, joulut ja juhannukset. On se joskus aika raakaa. Arkena ei, mutta kun muu maailma juhlii, niin silloin välistä kyllä.
Tuo viimeinen lause on niin totta ja ajankohtaista meillekin (nuoremme ovat kohta 16 ja 18), mutta missä menee sen ohjailun ja siipien kokeilun raja? Sitä opettelen yrityksen ja erehdyksen menetelmällä juuri...
Keskimmäinen ( i6v ) halusi uutena vuotena konserttiin joka kesti aamu seitsemään. Sitä ennen poika oli ollut jo kerran konsertissa josta saapui noin kello kaksi aamulla. Sitä ennen kotiintulo aika oli 12 ja sitä ennen 11. Viikolla ei ollenkaan menoja. Luottamuksen voimin annoimme pojan mennä. Kännykkä päällä ja aina vastaus tekstiviesteihin joita laitoin tasan yhden. Napanuora venyy ja paukkuu.
Esikoinen taas tällä hetkellä viettää aikaa erään vapaakirkon nuoriso jutuissa. On vaikeaa olla sen kanssa sinut mutta ajattelen tätäkin vaiheena joka menee ohi tai jos ei mene niin ei se niin kamalaa ole. Olen itse käynyt pari kertaa tutkimusmielessä sen kirkon tapahtumissa ja tiedän ettei se ole minulle mutta näen että nuorille se saattaa antaa paljon. Kyse on valtionkirkosta eronneista jota ovat perustaneen oman näköisensä kirkon. Tämä on sitä itseään. Luopumista ja luottamista. Kaiken perustahan onkin jo luotu alun alkaen. Jos ei perusta ole vakaa niin silloin saattaa alkaa koko hökötys huojumaan. Pidetään rappausvälineet lähettyvillä . ;o)
Ne juuret ja siivet. Lapsi tarvitsee molemmat tullakseen tasapainoiseksi ja toimeentulevaksi aikuiseksi.
On niin paljon lapsia, joille on annettu vain siivet, tai vain juuret. Vaikka minulle perhe on tärkein maailmassa, emme omista lapsiamme. Kun sen ymmärtää, terävin kipu lapsen lähtiessä on pois. Lasten kuuluukin lähteä kotoaan.
Jos niitä siipiä ei anna ennen tuota hetkeä, ei lapsi välttämättä koskaan opi lentämään.
Juuret taas jos puuttuvat, siivet kantavat kyllä ympäriinsä, mutteivat anna pysyvyyttä.
Poikani kanssa tuossa jouluna keskustelimme henkeviä. Hän totesi, ettei mikään muu ole varmaan epäitsekästä kuin vanhemman rakkaus lapseensa.
Sanoin pojalleni, etten haluaisi pilata hänen mielikuviaan, mutta kyllä se äidinkin rakkaus on itsekästä. Kun miettii vaikkapa pelkojamme, niin kyllä niissä päällimmäisenä on se, ettemme halua menettää lastamme. Meitä ohjaa rakkaus, joka koskaan tunnetilana ei ole epäitsekäs.
No, ei mennä syvemmälle tässä :-D.
Onneksi sinä vaikutat äidiltä, joka osaa myös luopua... koska mitä muutakaan voimme :-).
Mukavaa viikonloppua!
Niin muuten onkin itsekästä . Rakkaus yleensä.
Haluan että minua rakastetaan ja haluan itsekin rakastaa.Ennenkuin itseään rakastaa on vaikea antautua toisen rakkaudelle. Minulla on osin edelleen sitä vaivaa. Luulen että voin säästää rakkautta. Ei se ainakaan korkoa kasva.
Äiti kylläkin pystyy mitä epäitsekkäimpiin tekoihin lapsensa hyväksi, sitä juniorisi varmaan tarkoitti Natjale.
Koitan kovasti olla valmis luopumaan lapsista jo ihan itsenkin takia. Turvallisempaa on lentää jos on towerilta saatu siihen lupa .
Meillä testataan kanssa tuota kuminauhan kestävyyttä ja luottamusta + luopumista!
Täällähän tuli nyt tammikuun alussa voimaaa uusi laki ettei kaupat saa olla auki sunnuntaisin. Ja se on toisaalta ihan hyvä, ennättävät äidit(tai isät) olla enemmän perheiden kanssa.
itse kaupassa töissä oleena oli niin mukava jos sattui jopa lauantai ja sunnuntai vapaaksi.
Mitalilla on aina kaksi puolta.
Kaikkeen tottuu. Pari kertaa sunnuntaina kaupan ovella tyhjin kassein opettaa ;o)
Suomessa tuntuu menevän kehitys täysin erisuuntaan kuin teillä Kroatiassa finkinja...
Lähetä kommentti