keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Itsekkyydestä

Sitähän on kahta lajia kuulema.
Tervettä ja sitten sitä aitoa.
Minuun on iskenyt jonkunlainen itsekkyys.
EN halua laulaa kuorossa vain sen takia että paras ystäväni johtaa sitä.
EN ota enää uusia hoitolapsia vain sen takia että asun naapurissa.
EN osallistu kylän enkä kirkon rientoihin vain sen takia että "pitäisi" .
Aion keskittyä rehellisyyteen ja siihen kuuluu itsekkyys.
Osaan olla myös epäterveesti itsekäs.
Nytkin olohuoneen matto jää kakkoseksi kun istun mieluummin kahvikuppi kädessä blogia väsäämässä. Ei sen puoleen etteikö matto tervehtisi imuria tunninkin päästä iloisena.
Sunnuntaina olisi pitänyt mennä kirkkoon kun anoppi esiintyi. En mennyt kun oli niin kiva olla yöpuvussa( koko päivä. )
Äitiyteen itsekkyys ei sovi jokapäiväisenä mutta olen kylläkin sitä mieltä ettei ole tervettä sekään jos oma itse unohtuu ihan kokonaan. Kun äiti ottaa omaa aikaa sitä ei tule kutsua itsekkyydeksi eikä se ole sitä . Kansan kieli kuitenkin mieluusti vääntyy sanomaan juuri tuon sanan.
Sana itsessään sanookin paljon .
Itse .
Eräs lapsen ensimmäisistä voimasanoista. Kukapa ei jäisi vaikuttuneena kuuntelemaan kun 2 v huutaa kurkku suorana ITSE.tai Itte, tai vaikka Isse. Tarkoitus on sama. Itsenäistymisen lumous.
Sitten kun lapsi kasvaa sana alkaakin menettää lumoustaan. Siihen lisätään kolme kirjainta. k, ä ja s.

Olkaamme hyvällä omallatunnolla välillä reilusti itsekkäitä.!!!


P.s

Mikä sana on lähinnä itsekkyyden vastakohta. Ei kai vaan uhrautuvainen?

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se on "Epäitsekäs". ;-)

-im-

elsi kirjoitti...

ai NIIN..Entäs onko uhrautuvainen ihminen välttämättä epäitsekäs.?

Nurkkalintu kirjoitti...

Kiva postaus :)

Motiivithan vaikuttavat sanojen merkitykseen.
Jos rakastaa myös itseään, ei välttämättä ole itserakas.
Jos ajattelee myös itsensä parasta, ei välttämättä ole itsekäs.

Itsekkyyden vastakohta sanana on epäitsekkyys, mutta olen ikäväkseni pannut merkille, että joskus sen vastakohdaksi edellytetään uhrautuvaisuutta. Mielestäni näillä kahdella sanalla on vissi ero.

Ei ole epätervettä itsekkyyttä, jos jättää olohuoneen maton kakkoseksi ja ykkösenä ovat blogi & kaffikuppi.
Anopin esiintymisen takia ei tarvitse mennä kirkkoon; sinne saa mennä terveesti itsekkäästi.
Mukavaa loppuviikkoa! :)

Nurkkalintu kirjoitti...

PS.
Uhrautuvainen ei ole välttämättä epäitsekäs, - mielestäni.

elsi kirjoitti...

Sitä minäkin Nurkkalintu.
Olen jopa valmis ajattelemaan että jotkut ihmistyypit ihan oikeesti voi parhaiten voidessaan uhrautua toisten puolesta. Kas, se ei ole minun tyyppini.

BLOGitse kirjoitti...

Tervehdys Cairosta, Egyptista!
Eksyin blogillesi...monen mutkan kautta kun tilaan aina itselleni postusten jalkipostit ja sielta joku kommentoi sinulle, noh! Olen taalla!

Itsekkyydesta.
Juu sopivasti pitaa olla itsekas. Ja olla yopukupaivia, tvnamipaivia, ollavaanpaivia, ensiivoapaivia jne. keksisin lisaa vaikka kuinka!

Uhrautuvaisuus - ala puhu siita! Yksi negatiivinen itsekyyden laji.
Tyyliin: "voih ma teen (sanoo teen, tarkoittaa uhraudun) taman kerran" ja siina pitaisi toisen osapuolen tuntea karmaiseva pisto sielussaan ja muistaa (myos mainita aaneen!) kuinka on saanut apua tms. tuolloin. Silla jos et muista, han muistaa muistuttaa tai muuttuu kieroilevaksi viholliseksesi...huhhuh! ehka aaripaassa...

Tunnen ihmisia jotka uhrautuvat mutteivat koskaan unohda urotekoaan...voi, voi...

Mina olen liian yksinkertainen ihminen pelaamaan peleja.

Tykkaan tai en. Menen jos itseani huvittaa. Jos kysytaan vastaan. Joskus vastaan vaikkei kysyttaisikaan. :-)

Mukavaa paivan jatkoa!

ps. blogissani susa kommentoi kun ihmettelin jenkkityylia: "i'm 37 yrs old GIRL from...." etta jenkeissa naisia kutsutaan tytoiksi vaikka olisi 5-kymppinen.
Milloin sitten tytosta tulee nainen tai hanta kutsutaan jollain muulla kuin 'girl' nimella?

En tajua.
Tuo on tainnut tarttua suomalaisiinkin tyttoihin kun 24v on tytto - mina olin tuohon aikaan jo paljon enemman kuin tytto!
Mikahan sivistyksen tyhjio on nyt meikalaisella tassa kohtaa?
Saat valaista jos olet sivistyneempi,
kiitos! :-)

elsi kirjoitti...

Tervetuloa BLOGitse. Tuttu nikki jostain blogista. :o)Ja aika sopiva tähän ITSE aiheeseen.
Tyttö on MINUN mielestäni alentava nimitys yli 20 vuotiaalle. Piste. Sama missä maassa ja millä kielellä.
Joskus kyllä saatan ilmaista jonkun asian tyyliin- minä tyttö tein näin ja näin. Hassua. Se ei vaikuta niin alentavalta. Kummalta kuulostaisi sanoa: minä nainen tein niin ja näin. :oD

Että mä rakastan tätä rikasta suomen kieltä. Ja mahdollisuutta käyttää sitä. Edes kirjoittaen.

Anonyymi kirjoitti...

Nurkkalintu tuossa toikin paljon minun ajatuksiani esille.

Minustakin epäitsekäs ja uhrautuvainen on ihan eri asia.

Näitä uhrautuvaisia tunnen monta ja ne tuovat kyllä sen myös julki kaikin keinoin.

Mikäs sitten on marttyyri ?? Vielä rankempi muoto uhrautuvaisestako??

Feerika kirjoitti...

Vastavierailulla;)

Terve itsekkyys kunniaan! Ja laiskuus kanssa! Taidankin keitellä tässä vielä yhden kupillisen kahvia, ennenkuin sukellan eilisten tiskien ihmeelliseen maailmaan! =)

elsi kirjoitti...

Marttyyri on loppujen lopuksi lähinnä uhri. Uhrautuvainen ihminen saattaa kyllä hyvinkin nähdä itsensä marttyyrinä. Uhri, uhrautua, uhrautuvainen....