torstai 29. tammikuuta 2009

Onnesta

Miten arvokasta elämä tuntuukaan olevan kun toissa iltana mieheni joutui MELKEIN onnettomuuteen liikenteessä.
Joka päivä varmaan me itse kukin säästymme onnettomuudelta, usein nippa nappa.Emmekä läheskään aina sitä edes huomaa.
Miksi sitä ihminen tarvitsee suorastaan läimäisyn naamalle ennen kuin muistaa olla kiitollinen. Kiitollinen terveydestä, katosta pään päällä, rakkaista ihmisistä ympärillä. Undank ist der Welt Lohn. Epäkiitollisuus on maailman palkka. Ah niin todelta tuntuu tuokin sananparsi.
No juu. Ajatuksia ajatusten perään.
Kateus ... siinä vasta kurja kaveri. Ystäväni istui aamulla kahvilla luonani ja kadehti keskimmäiseni kisällin palkkaa mustin mielin. Hei! eri ammatti eri firma meidän pojilla . So what. Ajattelin kun hän oli lähtenyt että nyt voin hengittää . Koko ilmapiiri myrkyttyi kateudesta. En itsekään ole vapaa siitä mutta koitan parhaani mukaan päästä eroon tuosta luonteenpiirteestä. Leben ist lernen . Elämä on oppimista. Oh ja.. so ist es.

5 kommenttia:

ebrufin kirjoitti...

Juuri niin Elsi.

Ja mina taalla yritan paasta matkaan pitkalle (Efesos) lasten kanssa, ja mies pelotteli minut liikenteella:( Nyt EHKA huomenna, mutta se meinaa aikaista klo. 06 lahtöa- me kun ollaan nukuttu joka aamu klo. 10 saakka:)

Torstaita!

finkinja kirjoitti...

Näin on asiat! Pitäis muistaa olla kiitollinen joka hetkestä ja asiasta, niistä huonoistakin!
Ja tuo kateus ja oman navan tuijottelu on mitä inhottavimpia luonteenpiirteitä ... eilen jouduin kuuntelemaan puolituntia "ystävän" yksinpuhelua puhelimessa ... vain hän ja hänen murheensa! Mutta aina tarvitaan hyvää kuuntelijaa;)

elsi kirjoitti...

Toivottavasti reissuun pääsitte Ebru

Niin Finkinja juuri teidän perhe on minulle oikein esimerkki siitä miten surkeassakin tilanteessa VOI olla onnellinen tai ainakin tyytyväinen ja vieraanvarainen ;o)

minna kirjoitti...

Onnettomuuksista. Sitä ei saisi pelätä liikaa, että jotain tapahtuu... Mutta täällä lähistöllä on ollut aina uudestaan pahoja onnettomuuksia ja sitten taas pelkään omieni puolesta. Viime viikolla joku huolimaton autoilija ajoi suoraan kolmion takaa auton eteen, jota ajoi viimeisillään raskaana oleva nuori nainen. Vauvan yrittivät vielä pelastaa, kun äidille ei ollut tehtävissä mitään. Mutta molemmat menehtyivät. Eilen ajoin taas sen onnettomuuspaikan ohi ja siellä oli kukkia ja kynttilöitä ja pieni nalle, ja kyllä kurkkuani kuristi.

elsi kirjoitti...

Joo
Aivan kurja tunne varmaan minna.
Onkohan muuten se että onnettomuuspaikalle tuodaan kynttilöitä ja nalleja tai kukkia jopa pari vuotta onnettomuuden jälkeen plus että paikalle pystytetään puinen risti, täkäläinen eriskummallisuus ? Keski-eurooppalainen siis.