keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Pähkinänkuori

Vuonna 1984 lukion toisella luokalla ollessani tutustuin perheeseen jonka äiti oli tullut suomeen synnyttämään toisen lapsensa. Vauva oli 16 v :n mielestä iiihana ja vajaa 2v isosiskonsa myös. Lukio jäi ja läksin perheen mukaan au-pairiksi Pool nimiseen kaupunkiin etelä englantiin. Olin 16 v ja kamalan yksin. Vaihdoin välillä perhettä , myöskin siinä suomalainen äiti, he asuivat hiukan etelämmässä Bournemouthin kaupungin laidalla. "Emoni"koitti kovasti sosialisoida minua ja lähetti työkaverin tyttären kanssa diskoon esim. Höh, ei ne britti tytöt tikittäneet samaan tahtiin kuin minä ;o) Kerran menin yksin ja siltä reissulta jäi kylkeen nuori mies joka lopun englannin aikani kuljetti minua autollaan ympäriinsä.
Englannista palasin 6 kk jälkeen kielitaitoisena mutta muuten en tiennyt mitä missä ja milloin.Lukio ei enää sytyttänyt , laitoin ilmoituksen lehteen, etsin kodin/lasten hoitajan paikan Helsingistä joka oli minulle maalaistytölle jo ulkomaata sekin. Siinä välillä hoitelin lapsia koti kylässäni ja teeskentelin haluavani talouskouluun. ( höpsistä ) Helsingissä sitten tapasin entisen koulukaverini . Viikonloput olivat minun , oli kyllä hienoa kun ei ollut vanhempia jotka olisivat kotiin käskeneet- Kylläkin täytin sitten aika pian sen kuuluisat 18 v ja olin nk. aikuinen .... Sen vuoden jälkeen meinasin että haluan oppia uuden kielen ja se olisi sitten saksa. Meillä oli perhetuttu joka asui jo täällä sveitsissä , se helpotti alkutaivalta. ..Tämä murre on kyllä aikalailla oma kielensä.Murteista myöhemmin lisää. Toki opin kirjasaksaakin ja puhuin au-pair vuoden jälkeen mielestäni molempia sujuvasti. Au-pairiksi siis taas. Oli vuosi 1986 . Noin 4kk päästä sveitsiin saapumisestani tapasin erään suomalais naisen joka tutustutti minut erääseen toiseen yksinäiseen nuoreen naiseen. Meillä oli tosi hauskaa viikonloppuisin ja olen edelleen tämän naisen kanssa yhteydessä.
Mieheni tapasin joulukuun alussa 1986 kun olin mennyt tapaamaan kielikoulu kaveriani , brasilialaista Luzianaa. Hän oli alivuokralaisena talossa jossa siis asui myös tuleva mieheni :o). Hain hänet siis suoraan kotoaan ;o) Mutkien kautta ja jo vuoden päästä ensitapaamisesta olimme naimisissa. :o) Oli vuosi 1987. Aloittelimme yhteistä taivaltamme ja muutimme omaan asuntoon heti kun mieheni raha tilanne parani eli silloin kun hän valmistui ammattiinsa. Siitä se sitten alkoi :o) Vuonna 1989 vietimme puoli vuotta australiassa kiersimme maat ja mannut ja oli kyllä hieno reissu. Australiassa ollessamme meinasin että nyt on aika aloittaa vauva harjoittelut. Olin 23v ja kypsä äidiksi . Mistäs minä arvasin että tulen heti raskaaksi ;o) Esikoinen on siis made in Australia . Olin jo kolmannella kuulla raskaana kun palasimme sveitsiin. Asuimme alkuun päästäksemme tuttava perheissä ja minä tein kotihommia vuokraksi huoneesta jossa saimme asustaa. Ennenkuin esikoisemme syntyi oli meillä oma vuokra- asunto ja miehelläni uusi työpaikka. Se oli tarinamme alku se. Lapsia saimme reilussa kolmessa vuodessa 3 kpl. Muutimme tähän anoppini perimään ja myöhemmin miehelleni luovuttamaansa taloon kun keskimmäinen oli vajaa 1v. Eli pian 16 v sitten. Meillä on ollut hienoa ja huonoa mutta kaikki kaikessa nämä vuodet ovat olleet onnellisia. Matkustelemme paljon. Vietämme mielellämme perhe elämää . Mieheni on paras ystäväni ja siinä piilee se vaaara että unohdan hänen olevan myös rakastajani. Puhumalla kuitenkin selvitetään mutkat matkassa . Australian reissu joka siis kesti 6kk hitsasi meidät avioparina yhteen entistä tiukemmin. Sitä ennen vaikeudet jotka yhdessä selvitimme nuoren liittomme alkutaipaleella.
Laulun sanoin: en päivääkään vaihtaisi pois.
Olen ollut lähes kaikki nämä vuodet kotona. Ennen omien lasten syntymää jo toimin perhepäivähoitajana , kun kuopus oli 3 v aloitin saman homman uudestaan , sillä eli tällä kertaa yksityisenä- Samat lapset ovat viihtyneet luonamme 12 vuotta "vanhimmat" ja kaksi hoitolapsista tuli hoitoon jo 3kk iässä ja he ovat nyt 10 ja 7 v. Nykyään hoitolapsia on eniten ruoka- aikaan koskapa täällä sveitsissä kouluruokailu on ihan lastenkengissä yhä. Vain muutama tulee koulun jälkeen vielä meille iltapäivällä. 4 päivää viikossa kokkaan kolmelle viiva kahdeksalle lapselle 6-15 ikähaitarilla.En voi kuvitella meneväni töihin kodin ulkopuolelle. Pidän lapsista ja näyttää ihan siltä että lapsetkin minusta :o) Vietän etuoikeutettua ja mukavaa elämää ja olen siitä kiitollinen.Nuoret, lähes aikuisemme, ovat päässeet itsekukin elämässä hyvään alkuun ja olen heidän tulevaisuuttaan ajatellen positiivisellä mielellä. Mitä muuta ihminen voi haluta?

4 kommenttia:

Hönttä kirjoitti...

Ai niin, saanko laittaa linkin tuonne näpräysblogiini, niin löydän tänne nopsemmin :)

elsi kirjoitti...

Laita tokkiinsa Hönttä ;o)

minna kirjoitti...

Hei, täällä uusi lukija, blogiton mutta ollaan kyllä törmäilty muissa blogeissa. Olen täältä naapurimaasta ;) Jännä tuo tarinanne, joka jollain tavalla muistutti meidän tarinaamme, siis mieheni ja minun. Yhtymäkohtia oli muutamia ;)

elsi kirjoitti...

Tervetuloa lukemaan minna. :o) Juu muistan sinut ainakin Finkinjan sivuilta.